August Viktor Aalto sukunimi alunperin Eriksson
syntynyt 21.01.1864 Tuusula, Tuomala, Pekkola kuollut 12.09.1943 Tuusula
Augustin syntymäkoti oli tosiaan Tuusulan Tuomalassa, lähellä nykyistä kansanopistoa. Augustin isä menetti kotitilan ilmeisesti korttipelissä, koska kerrotaan hänen saaneen tilastaan maksuksi pussillisen rukiinjauhoja. Niinpä August joutui lähtemään kuusi vuotiaana kodistaan. Tilanne oli pahimmillaan sellainen, että August joutui pikkupoikana kerjuulle. Jossakin vaiheessa hän pääsi asumaan Järvenpäähän, Puoteille. Augustin ankarat lapsuusvuodet näkyivät kuulemma myöhemmin niin, että kun Anttilaan pyrki kulkijoita yösijaa ja ruokaa hakemaan, August ei milloinkaan käännyttänyt ketään pois vaan tarjosi aina apuaan. Hän oli moneen otteeseen todennut tietävänsä henkilökohtaisesti, miltä tuntuu kun avunhakija käännytetään ovelta pois. Pieniä lasten lapsia August ilahdutti joskus polakka-tuliaisilla.
Tässä August Viktor on tulossa hautajaisista. Hänellä on jalassa pojan poikansa Kaukon kengät, koska omia, sopivia juhlakenkiä ei ollut. Kuva on otettu 1939 Puolimatkan pihalla.
Natalia Sofia Otontytär
syntynyt 03.04.1865 Nurmijärvi, Palojoki, Kuutonmaa kuollut 14.08.1939 Tuusula
Sofia tuli Nurmijärveltä Tuomaalan kylään Kylänpään taloon töihin. Täten ei olekaan mikään ihme, että August ja Sofia tapasivat.
Seuraava kuva, jossa Sofia on Kaukon kanssa, on otettu Anttilan pihalla. Siinä taustalla näkyy vanha puutarha, jossa oli paljon omena- ja jopa päärynäpuita. Suurin osa hedelmäpuista menehtyi talvisotatalvena kovien pakkasten vuoksi. Mielenkiintoista omenapuissa oli kuulemma niiden nimet, sillä puut oli nimetty sisarusten mukaan ( Helmi, Saima, Martta jne..). Varsinaisena kuvauspäivänä Kauko oli käynyt polkupyörällä Nuppulinnan kaupassa (Niemen kauppa?) hakemassa voita. Jalassa hänellä on äitinsä tekemät housut, jotka ovat jääneet mieleen liian isoina ja epämukavina. Eräällä voinhakureissulla Kauko oli saanut lainaksi Jalmari-sedän uuden polkupyörän. Tiet olivat tuohon aikaan huonokuntoisia, ja hän oli rikkonut pyörän tiestä nousevaan tierumpuun - pyörän vanteet olivat puisia tuohon aikaan. Sen jälkeen hän sai tyytyä lainaamaan iäkkäämpää polkupyörää. Pyöriä oli tuohon aikaan Anttilassa kolme kappaletta ja ne olivat tietenkin hyvin arvokkaita. Sofialla oli kuulemma ronskit otteet kasvattaessaan lastenlapsiaan. Kaukolla oli lapsena kova hinku tupakan perään ja hän oli usein Sofian hoidossa muun väen ollessa askareissaan. Sofia ei ollut todellakaan turhan tarkka vaan antoi Kaukolle tämän niin halutessa miesten keittiön hellan reunalle jättämiä tupakoita. Tätä tapaa eivät kaikki hyvällä katsoneet.
Lapset:
August Vilhelm syntynyt 25.10.1886 Tuusula, Tuomala kuollut 29.07.1957 Tuusula
Otto Arvid kutsumanimi Arvi syntynyt 28.05.1889 Tuusula, Kirkonkylä kuollut 04.05.1952 Tuusula
Arvi (vas.) ja Niilo Niemi
Arvi ei ollutkaan niin piintynyt poikamies, kuten monet ehkä ovat luulleet. Esko Forsberg kertoi, että hänellä oli pitkäaikainen naisystävä nimeltään Hilma Parvelin. Tämä Hilma oli asunut melko lähellä Forsbereita. Esko on jopa välillä epäillyt, että Arvilla olisi lapsikin. Nimittäin joku tuntematon on välillä tuonut Arvin haudalle kukkia.
Väinö Viktor syntynyt 13.08.1892 Tuusula, Järvenpää, Lepola kuollut 03.04.1986 Tuusula
Martha (Martta) Sofia syntynyt 24.08.1895 Tuusula, Järvenpää, Lepola kuollut 23.03.1985 Tuusula
Saima Emilia syntynyt 18.06.1897 Tuusula kuollut 20.11.1974 Tuusula
Helmi Suoma Maria syntynyt 24.04.1903 Tuusula, Järvenpää, Lepola kuollut 15.10.1987 Sipoo
Jalmar Teodor syntynyt 02.09.1905 Tuusula, Vanhakylä kuollut 16.05.1994 Tuusula
Lepolassa muonamiehen töihin kuului esim. kuljettaa Hjelttejä ja heidän vieraitaan hevosella Järvenpään aseman ja Lepolan välillä. Tämän lisäksi myös kauppamatkat Järvenpäähän tehtiin hevosella. Näissä kuljetustöissä vanhin poika Ville oli välillä isänsä apuna. Perheen äidin Sofian töihin puolestaan kuului auttaa Lepolan kauniin puutarhan hoidossa.
Lepolasta Augusti sitten lähti torppariksi Vanhankylän kartanon Anttilan torppaan. Perhe muutti Järvenpään Lepolasta Vanhaankylään vuonna 1904.
Perheen kolme tytärtä olivat luonteiltaan melko erilaisia. Martta halusi pitää hauskaa ja oli kova keksimään kaikenlaisia kujeita ja kepposia. Helmi oli myöskin vilkas ja oikea ilopilleri. Sen sijaan Saima oli hieman vakavamielisempi, mutta hän taas toisaalta oli joukon kuuluisin kaunotar. Tuohon aikaan liikkui paljon kaikenlaisia reissumiehiä ja kaupustelijoita, joita luonnollisesti poikkesi usein myös Anttilaankin. Eräs ilmeisesti iski silmänsä johonkin perheen tytöistä, koska alkoi käymään poikkeuksellisen usein ja joka kerta aina vaan hienompana ja hienompana. Tyttäret eivät hänestä kuitenkaan välittäneet, vaan tunsivat tilanteen hieman kiusalliseksi. Kerran sitten Martta sanoi: "Nyt se ei tuu enään." Martta oli nimittäin kiinnittänyt narunpätkän ongenkoukkuun ja laittanut sen salaa kaupustelijalle hännäksi tämän ollessa lähtöä tekemässä. Niin kuulemma myös kävi, ettei ko. kaveria Anttilassa enään ikinä tämän jälkeen näkynyt. Jo tätä ennen sattui lasten ollessa vielä pienempiä, että Väinöllä oli ollut umpikulju eli kipeä ja tulehtunut isovarvas ja hän oli maanut selällään nurmikolla. Tällöin Martta oli keksinyt yllyttää pikkusiskoaan Saimaa kokeilemaan, että osuuko hän perunalla heittämällä varpaaseen. Saima heitti ja heti napakymppi eli suoraan kipeään varpaaseen. Arvata saattaa, että siitä nousi välittömästi aikamoinen äläkkä, kun Väinö alkoi laittamaan nuorempiaan ojennukseen.
Anttilan torppa itsenäistyi kansalaissodan jälkeen ja tila jaettiin kahden veljeksen kesken vuonna 1937. Jalmar jäi Anttilan tilan isännäksi ja Väinö sai Peltolaksi nimetyn tilan.
Tuo, että perhe asui ensin Järvenpäässä, selittää isoäitini Martan kertomuksen siitä, että hän lapsena usein leikki Järnefeltin lasten kanssa ja oli jopa muutaman kerran käynyt Järnefelteillä kylässäkin. Kuulin myös juuri käydessäni Äijänsaaressa, että Saima on ollut lapsena Eero Järnefeltin mallina. Herää vain kysymys, että missähän kyseinen maalaus nykyisin mahtaa olla.
Vanhankylän kartanon historia alkaa jo 1600-luvulta ja se oli pitkään 1600- ja 1700-luvuilla Stålhanen suvun omistuksessa. Kartano oli suurimmillaan juuri 1900-luvun alussa, jolloin tämäkin perhe sen yhteen torppaan muutti. Kartanon historiasta on melko paljon tietoa sukututkimuksessa, joka on suvusta, johon myös Stålhanet kuuluivat. Alla on suora lainaus ko. sukututkimusdokumentista.
"Vanhankylän kartano suurine tiluksineen hallitsi koko Vanhaakylää vielä 1900-luvun alussa. Kartanon kokonaispinta-ala oli torpat mukaan laskettuna lähes 1300 hehtaaria. Vanhankylän kartanon ensimmäinen omistaja Nils Stålhane vaikutti aikoinaan merkittävästi myös Tuusulan kappeliseurakunnan syntyyn vuonna 1643. 1900-luvun alussa kartanoa hallitsi kaksi vahvaa naista. Vanhankylän kapteenska Wilhelmiina Åström ja hänen tyttärensä Anni Åström johtivat suurtilaa, jonka navettaan mahtui 250 lehmää ja talleihin yli 50 hevosta. Kartanolla oli paljon työväkeä: torppareita, muonamiehiä, piikoja ja renkejä. Kylässä oli asukkaita paljon, sillä varsinkin kartanon työväen perheet olivat usein suuria. Jo 1890-luvulla Vanhassakylässä asui miltei 380 henkeä."
Vanhankylän kartanon historiaa
Anttilan torpan rakennukset olivat viime vuosisadan alussa tämän näköisiä.
Ennen lapsetkin laitettiin jo ihan pienenä töihin. Esim. isoäitini Martta on kertonut, että hän joutui jo alle kouluikäisenä hoitamaan ja vahtimaan pienempiä sisaruksiaan ja että joutui jo noin kymmenen vuotiaasta aina kesäisin heinäpellolle. Yhtymäkohtaa ylläolevaan tekstiin saadaan isoäitini kertomasta tapahtumasta, kun hän kerran taas oli kartanon heinäpellolla ja Anni neiti oli sanonut: "Martta raukkakin on täällä." Heinäpeltoja oli myös kauempana erillään Anttilan torpan maista esim. ns. Lonkkerissa, joka oli korpiseutua Vaasan yksityistien varrella lähellä Mäntylä nimistä torppaa. Sinne isoäidilleni oli lapsena vielä normaaliakin vastenmielisempää lähteä heinään, ilmeisesti koska paikka oli niin kaukana ja se oli hieman pelottavaa korpea. Martta sai kuulemma kerran oikein selkäsaunan, kun alkoi anella: "Teen mitä tahansa, kunhan vaan ei tarvitse lähteä Lonkkeriin."
Alla olevat kuvat arkkiatri Otto E. A. Hjeltistä ja Anni neidistä ovat kirjasta "TUUSULAN RANTATIE PEKKA HALOSEN AIKAAN Rantatien ja Kirkkotien varren asukkaita 1900-luvun alkupuolella".
Lapset ovat usein myös helposti tietämättömyyttään alttiina kaikenlaisille vaaroille. Tällainen tapaus sattui myös Anttilassa aikana, jolloin Jalmari oli aivan pieni. Serkku Salon Eetu oli tuonut sinne ladatun pyssyn, johon jäänyttä kastunutta patruunaa ei yrityksistä huolimatta saatu poistettua. Huonolla tuurilla ase sitten päätyi vääriin käsiin eli Saimalle, joka oli ilmeisesti kenenkään aikuisen huomaamatta ottanut sen ja alkanut tähtäilemään Jalmaria. Sitten Saima oli nostanut piipun vähän ylöspäin ja samalla ase oli lauennut. Luoti teki onneksi vain reijän katonrajaan eikä Jalmari eikä kukaan muukaan vahingoittunut.
Nurmijärveläisillä oli aikoinaan pitkän aikaa sellainen pilkkanimi kuin "taikinavarkaat". Tämä on Anttilan mummun jonkun esi-isän ansiota. Elettiin 1800-luvun nälkävuosia. Tuohon aikaan Helsingin lähipitäjien torppareilla oli tapana käydä myymässä vähiä tuotteitaan Helsingin torilla. Niin oli käynyt Sofiankin esi-isä ja paluumatkalla pysähtyi syöttämään hevostaan Kylmälläojalla kuten tuolloin yleinen käytäntö oli. Samalla hän tietysti poikkesi taloon sisälle, jossa ei kuitenkaan juuri sillä hetkellä sattunut olemaan ketään, mutta taikina oli tiinussa nousemassa. Kova puute kun oli kaikesta niin isäntä nappasi tiinusta korvista kiinni ja heitti sen rekeensä ja lähti ajamaan Nurmijärveä kohti. Joku kuitenkin sattui tapauksen näkemään ja kertoi talonväelle, että tästä juuri lähti hevosmies taikinatiinun kanssa, kun nämä alkoivat ihmettelemään, että mihinkähän taikinatiinu on joutunu. Taikinan omistajat lähtivät samantien ajamaan varasta toisella hevosella takaa ja saivatkin matkalla kiinni. Taikina otettin pois ja nurmijärveläiset saivat taikinavarkaan nimen, joka tosiaan pitkään oli heidän pilkkanimenään tämän jälkeen.
Tässä kuvassa Saima on isänsä, äitinsä ja anoppinsa Elvira Lindqvistin kanssa kotipihallaan Äijänsaaressa. Taustalla näkyvä aitta on yhä edelleen olemassa.
Yleensä olen pyrkinyt välttämään hautajaiskuvien laittamista näille sivuille, mutta tässä teen poikkeuksen, koska juuri tässä kuvassa tämä perhe on parhaiten edustettuna. Kyseessä ovat perheen äidin Sofian eli äitini äidin äidin hautajaiset 20.08.1939, joka päivämäärä on kirjoitettu valokuvan taakse. Kuvassa ovat isä kaikkien lastensa kanssa, jotka ovat vasemmalta oikealle: Otto Arvid eli Arvi, hänen takanaan August Vilhelm eli Ville, Jalmari, isä August Viktor, hänen takanaan Väinö ja sitten tytöt: Saima, isoäitini Martta ja Helmi.