Yrjö


Miehen henkilötiedot:

Yrjö Pietarinpoika Wallius

kuollut 1672 Kitee

Lainaus Kauko Valliuksen sukututkimuksesta, jossa on edelleen lainattu ja käytetty Genos-lehdessä no. 4/1983 julkaistua fil. maist. Juhani Nuoton sukututkimusta Itä-Suomen Walliusten ja Valjusten varhaisvaiheista:

"Yrjön syntyperästä emme tiedä muuta kuin sen, että hänen isänsä etunimi oli Pietari. Voimme arvailla, että Yrjö Pietarinpoika oli niitä monia tuon ajan Itä-Suomen pappeja, jotka olivat Viipurista kotoisin ja saivat koulutuksensa sikäläisessä kimnaanissa. Ennen Turun akatemian perustamistahan useimmat maamme papit olivat vailla yliopistokoulutusta. Vallit (Wallen) eli Valli-niminen Viipurin esikaupunki, jossa asui runsaasti suomalaisia, sopisi hyvin Wallius-suvun kantaisän syntymäpaikaksi. Vähäiset tiedonlähteet eivät kuitenkaan avanne mahdollisuuksia näiden arvailujen vahvistamiseen eivätkä kumoamiseenkaan. Yrjö hoiti Kiteen kirkkoherran virkaa vuodesta 1631 aina kuolemaansa 1672 asti, siis 42 vuotta, loppuvuosina tosin nuorempien virkaveljien avustamana. Hänen elämänsä Kiteellä oli tyypillistä raivaajan työtä. Hänen tullessaan pitäjässä ei ole kirkkoa, ei pappilaa. Pappilasta hän joutuu kahdesti lähtemään ja viimeisen pappilansa hän rakentaa omin kustannuksin Suorlahden kylään. Kirkko poltetaan ruptuurisodassa 1656 ja uusi valmistuu vasta vähän ennen tämän seurakunnan palvelijan kuolemaa. Vanhoilla päivillään hän sai kuitenkin saarnata vielä uudessa temppelissä, jonka aikaansaamiseksi hän oli vuosia ponnistellut.

Puolisoita Yrjö Pietarinpojalla on ilmeisesti ollut enemmän kuin yksi, koskapa eräässä asiakirjassa hänen perillisistään käytetään sanontaa 'half syskon' (puolisisarukset), mutta puolisoiden nimiä ei ole mainittu."

Kiteen matkailusivuilla on mainittu Yrjö Pietarinpoika Wallius: "Suorlahden kylässä asui Kiteen ensimmäinen luterilainen pappi Yrjö Pietarinpoika Wallius (Jören Petri)".

Kiteen ko. sivulle

Vanhemmat


Lapset:

Pietari kuollut n. 1691 Sortavala

Lapsi

Malin

Maria

Helena kuollut 1697 Narva

Yrjö kuollut ennen 1702

Margareta

Henrik

Olavi


Pääsivulle